tiistai 29. heinäkuuta 2014

Latviassa!

Perjantai aamuna suunta kohti Hesaa ja satamaa. Tallinna jätettiin taakse ja matka jatkui Latviaan Riikaan, suuntana siis Latvian Reto Style KV näyttely joka oli Riikan lähellä Adazissa lauantaina ja olihan siellä sitten kansallinen näyttely sunnuntaina.

Mukana matkassa Penni ja Tiikeri, täytyy sanoa, että vaikka kelit oli ihanat, eli hyvin kuumaa niin hienosti pärjäsi likat, häkkituuletin on ihan paras keksintö, sen ansiosta pystyi jättämään tarvittaessa hetkeksi koirat autoonkin.

Lauantaina saavuttiin ajoissa näyttelypaikalle, kun piti saada aikatauluja uuteen järjestykseen, alunperin Tiikerin ja Pennin kehät oli yhtäaikaa, ilman ongelmia saatiin Tiikeri siirrettyä kehänsä viimeiseksi, oli oikein ystävällinen ja hyvä palvelu.

Urakan alotti siis Penni, tuomari oli virolainen Juta Haranen. Kaksi muuta hoffia oli paikalla, paikalliset junnu uros Anthony NA3 ja valio Bajaring Amoor, junnu sai ERIn, valio uros ei, koska tuomari ei pitänyt sen liikkumisesta. Pensku kehään, tuomari katseli sitä hetken ja sanoi, että toivoo, että koira liikkuisi hyvin! Kirjallisesta arvostelusta ei juurikaan selvää saa mutta mieleen jäi, feminiinen narttu, kaunis pää, turhan vaaleat silmät, hyvät kulmaukset ja sopiva luusto sekä liikkuu kauniisti.. Bikineissä mutta tämän hän ymmärsi, kun on kesä ja kuuma :) Junnu uros oli VSP ja...

Kultahelmi Bes VAL ERI1 CACIB ja ROP




Sitten Tiikeri, tuomarina Marianne Holm, jota vähän etukäteen jännitin, kun tiedän, että tykkää isoista ja vahvoista koirista.. Turhaan, hän ihastui Tiikerin kovin! Ihan pelkkää kehua oli arvostelu, jonka kirjallisesta osasta ei myöskään saa selvää, mutta jotenkin näin se meni, oikeanlaiset pää ja korvat, lihaksikas, kaunis ylälinja, hyvät kulmaukset, leveä rinta, hyvä rintakehä, liikkuu hyvin, käyttäytyy rauhallisesti ja kauniisti, hyvä turkki erittäin kauniit värimerkit. Taputti Tiikeriä vielä kaupan päälle ja sanoi hieno likka! Eli...

Black Carambas Rugged Tiger AVO ERI1 SERT CACIB ja ROP





Sunnuntaina kehään vain Tiikeri, Penniä en ollu ilmottanut, kun jaossa sertejä. Taas oli suomalainen tuomari Saija Juutilainen, arvostelusta ei tietenkään saa selvää ja täytyy myöntää, etten siitä kauheesti muista, juoksutti aika paljon ja se helteen kanssa taisi olla liikaa mun päälle :D Noo kehuja tuli ja lopputulostahan se on tärkein. Tuomari myös kyseli käyttötuloksesta Suomessa, sanoin, että harrastetaan vääriä lajeja...!!

Black Carambas Rugged Tiger AVO ERI1 SERT ja ROP

Tiikeristä tuli Latvian, Liettuan ja Viron eli Baltian valio :) Nyt vaan anomuksia tekemään!

Tiikerin kehän jälkeen lähdettiin Tallinnaan ja hyvin ehdittiin shoppailemaan, kun paluu oli vikalla laivalla.
Ihan loistava viikonloppu ja ihana reissu!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti