keskiviikko, 25. tammikuuta 2012

Tiikeri yksi vee!!

Tiikeripiikeli murunen täyttää tänään kokonaista yksi vuotta :)


Puntin kanssa




Kahden B-pennun kuvat on lausuttu
Bellona A/A ja 0/0
Brando A/A ja 0/0

Sitten se ikävä uutinen. Oltiin Arvon kanssa eilen Aistissa magneettikuvassa, sillä on epilepsia.

sunnuntai, 1. tammikuuta 2012

2012 ensimmäinen aamu

Ja aurinko paistaa siis hyvä aamu. Jutut on nyt pikkasen myöhässä, myrsky, kun vei netin mennessään, eilen illalla vasta alkoi toimimaan kunnolla.


30.12 Helmi täytti 7 vuotta, onnea Hemmulille!!




Pennin ja Benjaminin lonkka- ja kyynärkuvien viralliset tulokset tulivat viimeinkin! Että voi ärsyttää eläinlääkäriaseman sössiminen niiden kanssa vaikkei varsinaisesti mitään kiirettä ollutkaan..

Penni A/A ja 0/0
Benju A/A ja 0/0

Kahden muun saadaan odotella vielä kauemmin, kun heillä ei ole Omakoiraa.. Ja loput ipanoiden omistajat nyt koirat kuviin hopi hopi!

Banderas on hoidossa, on se vaan niin ihana poika! Samanlainen kyllä, kuin Penni jokseenkin mahdoton kuvattava ilman apuvoimia, mutta tuossapa muutama yritys, viimeisessä lienee väsynyt mutta onnellinen :D





Hyvin sujuu painit Tiikerin ja Oton kanssa



Hienosti joukkoon on sopeutunut tsekkipoika, pennullehan oli tarkoitus etsiä sijoituskoti tai on edelleenkin, jos se OIKEA tulee kohdalle mutta nyt näyttää siltä, että enpä tiedä raskinko sitä mihinkään antaa, sen verran muikea pakkaus! Mutta, ilmoitelkaa ihmeessä, jos joku haluaa pissakoneen asumaan kotiinsa.





perjantai, 23. joulukuuta 2011

25 tunnin reissu

Käväisin pikku matkalla, Mellilä-Helsinki-Frankfurt-Praha.. ja sama reitti takaisin, yksin en palannut   vaan mukana tuli 8 viikkoinen beussiherra Atilla Slzy Katharu.

Kyseessä siis mun ja Sonjan yhteinen uros. Matka meni tosi hyvin, jätkä onkin melkoinen maailmanmies harva koira se noin paljoa maailman on pienenä nähnyt, kun päästiin terminaalista ulos Suomen kamaralla käveli ja juoksenteli se häntä heiluen remmin nenässä niinkuin olisi siellä ennenkin ollut. Kotiin, kun tultiin mukavaan aikaan aamu viideltä, muu poppoo totesi, että ai tommonen tällä kertaa eli vastaanotto hyvä ja pieni poika oli heti, kuin kotonaan.

Kuvien ottaminen tänään melkoisen mahdotonta, synkkää ja vettä sataa ei uskoisi, että huomenna on jouluaatto,  mutta silti tässä pieni jouluntoivotus Atillan kera, kuvia sitten lisää, kun kelit paranee.

maanantai, 5. joulukuuta 2011

Halikossa ja Hesassa

Tänään kuvattiin lonkat ja kyynäreet neljältä Beeläiseltä Halikossa Kuninkaantien eläinlääkäriasemalla. Penni, Brando, Benjamin ja Bellona osallistuivat ja parantelevat nyt huonoa oloa ;) kaikkien kuvat näyttivät hyvältä, nyt jännätään sitten miten ne Kennelliitossa lausutaan.

Pennin lonkat



Mukana oli myös Arppa, viimeaikoina, kun on beussien selkien huonosta tilanteesta ollut haloota niin katsottiin nyt sitten miltä pojan selkä näyttää, ortopedi kysyi multa kuvien oton jälkeen, että miksi tämän koiran selkä kuvattiin? Että sehän on terve ja oikein kaunis. Kylläpä oli kiva kuulla :)


Viikonloppu menikin Helsingin suunnilla, Messarissa, menestystä ei tullut, mutta osallistuttiin ja vietettiin viikonloppu hyvässä seurassa, kiitos Sonja ja Anne!

Lauantai, Tiikeri JUN ERI2 SA ja Arppa AVO ERI3
Sunnuntai, Tiikeri JUN ERI3 ja Arppa AVO ERI3

Tiikeri sai olla sukulaisistaan ylpeä, iskä Bataille oli molempien päivien VSP ja voittaja, sekä sisko Elle molempien päivien junnuvoittaja! Onnea Sonjan poppoolle!

keskiviikko, 23. marraskuuta 2011

Beussipojalle koti?

Kuvassa söpöilevä uros etsii yhteistyökykyistä sijoituskotia, komistus saapuu Suomeen loppuvuodesta.


Jos Sinulla riittää auktoriteettiä vahvalle urokselle ja halua harrastaa niin ota yhteyttä!

044-5536397 / Maria tai
kultahelmi @ wippies.fi

sunnuntai, 30. lokakuuta 2011

Seinäjoella

Seinäjoelle on pitkä matka, mutta sinne matkattiin lauantaina, mukana Tiikeri, Arppa ja turisti Penni.

Tiikeri 9kk ja 4 päivää oli, niinkuin konkari konsanaan ahtaassa hallissa :) toki tukena oli oma bodyguard.

Tiikeripiikeli vähän peitsaili innostuksissaan ja eipä kehässä juurikaan tilaa ollut mutta hyvin meni JUN  ERI 2, mikä parasta sisko Elle oli JUN ERI 1 ja vielä PN 1 sai sertin ja oli vielä VSP :) Sonjan Daran oli ROP.

Black Carambas sitten vielä ROP-kasvattaja, ONNEA SONJA!! Kiva oli nähdä Tiikerin sisaruksista Ellen lisäksi Rino ja Stella.

Arvossa taasen ei tuomarin mielestä ollut juurikaan mitään hyvää AVO ERI 2.

Tuomari oli Dagmar Klein.

keskiviikko, 19. lokakuuta 2011

Reissussa ja silmätarkissa

Tänään olivat Penni ja Ruska (K.Bellona) silmäpeilauksessa, molemmilla terveet silmät :)

Viikonloppu vietettiin Pennin, Tiikerin ja Arvon kanssa Savossa, ohjelmassa oli Black Carambas pentuetapaaminen ja viettitreenit, kiva oli nähdä Tiikerin sisaruksia vaikka paikalla oli vain Elle ja Rino, muuten oli muutakin porukkaa, edellisistä pentueista. Treenien ohjelmasta vastasi Kennel Myöhän Arja ja Hannu, kivaa oli!

Kiitos Sonjalle kuvista





Lisää kuvia löytyy Sonjan albumista https://picasaweb.google.com/111815947799148828545/BCKoulutuspaivaKerimaella?authuser=0&feat=embedwebsite#