torstai 4. syyskuuta 2025

Erinlaisia pentuja

 Tälläkertaa meillä ei ole beussin eikä hovawartin pentuja vaan meillä on beussin ja hovawartin pennut. Niin uskomatonta, kuin se onkin niin kaikesta varovaisuudesta huolimatta meille tuli seropipennut, asian tajuaminen taitaa olla vieläkin kesken vaikka pennut ovat jo neljä kuukautta. 

Pennut ovat kyllä hurmaavia, todella fiksuja, nopeita oppimaan, viihtyvät kainalossa, vahtivat jo eikä heidän mielipiteet jää epäselväksi. Suurin osa on löytänyt itselleen hyvän kodin mutta osa on meillä vielä. Pennut tarvitsevat koteja joissa on kokemusta isoista koirista, pihakin täytyy olla, kerrostaloon eivät muuta. Laitan pienet esittelyt sitä oikeaa odottavista, otathan yhteyttä, jos kolahtaa :) 



Voima 

Tämä uros  on ihmisiä rakastava, vahtii, oppii mielellään ja tarvitsee tekemistä, missä muodossa tahansa. Ei muuta uroksen kanssa samaan kotiin, vanhempi kuria pitävä narttu ok. Ei tule koirapuistokoiraa joten ei sellaiselle joka haluaa koiransa olevan kaikkien kaveri. 





Into 

Täynnä tekemisen intoa, siitä nimikin tuli,  oleva niin suloinen poika, kiipeää syliin ja nauttii läheisyydestä, helppo motivoida ja kouluttaa, pohjia tehtynä seuraamisen osalta, osaa myöskin paljon rallytokon liikkeitä, virta ei lopu, tekisi uskomattoman pitkiä aikoja pieneksi pojaksi. Nauttii juoksemisesta ja koirakaveri perheessä ok, ehdottomasti harrastavaan kotiin lajilla ei väliä, kaikki käy :) Into myös kiipeää mihin tahansa joten tämä hemmo taatusti keksii kaikenlaista, jos sen kanssa ei


 puuhasta. 





Muru 

Itsetietoinen tyttö. Potentiaalia harrastuksiin ja vaikka etsijäkoiraksi, itsenäinen ja menee mihin haluaa. Ei nartun kaveriksi, urokset ok. Viihtyy ihmisen lähellä mutta ei pursua rakkautta veljiensä lailla, on vähän coolimpi.

Piti laittaa kuvat esittelyjen alle mutta se ei nyt jostain syystä onnistu, koitan myöhemmin koneella. Alustavat kyselyt mieluusti pienen esittelyn kera voi laittaa kultahelmit@gmail.com 

Vaikka nämä vahinko-otukset ovat sekarotuisia ne on hoidettu ja ruokittu niinkuin kaikki muutkin pennut meillä joten kriteerit koteihin ovat myöskin olemassa. 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti