keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

N'Lewis l'Ami de la Campagne MIDAS

Esittelyssä tulevan pentueen isä hollantilainen herrasmies N'Lewis l'Ami de la Campagne eli MIDAS



Myönnän, että olen iskenyt silmäni siihen jo pari vuotta sitten ja siitä asti seurannut sitä, joten voi sanoa, että toiveeni toteutui, kun sain sen Chilin pentujen isäksi.

Midaksella on melkoinen määrä titteleitä, se on pärjännyt näyttelyissä hienosti ja sen lisäksi myös vesipelastuksessa. Se on Saksan,  Belgian, Luxenburgin ja kansainvälinen muotovalio, se on voittanut myös voittajatittelit näistä maista ja juniorina saanut junnuvalion tittelit. Ranskasta sillä on Cotation 4  recommande! Cant-Csau-Tan testistä 100/100 sekä saksalainen tottelevaisuustesti Shh-eg-veg ja Hollannista vesipelastuksesta koulutustunnus.

Tässä on sen omistajien kertomaa

"  N'Lewis l'Ami de la Campagne paremmin tunnetaan Midaksena on syntyny 2014 Belgiassa. Midas asustelee vanhemman puoliveljensä Montyn ja siskonpoikansa Grizzlyn kanssa Hollannissa, perheeseen kuuluu myös kissat Olive ja Camille.  

Midas on todellinen herrasmies, ystävällinen ja iloinen koira, se tykkää olla aina siellä missä perhekkin ja on aina valmiina tekemään jotain. Leikkimään tai tekemään töitä, kumpaa vaan se rakastaa sitä! Midas harrastaa tottelevaisuutta, agilityä sekä vesipelastusta. Tänä vuonna Midas oli ensimmäinen beauceron ikinä joka sai koulutustunnuksen vesipelastuksessa Ranskassa! Tästä olemme tosi ylpeitä! "









Midaksen kuvat ja teksti Carin Van Dellen ja Fabrice Ottburg.


2 kommenttia:

  1. Midaksella on huippuomistajat jotka touhuavat todella paljon koiriensa kanssa. Luonteeltaan todella hyvä koira ( elää riidattomassa kolmen uroksen laumassa ja reissaa perheen mukana joka paikassa). Otti tuosta vaan voitin Ranskassa saatuaan poikkeusluvan osallistua vepe-kokeeseen. Uskon että on hyvä valinta!

    VastaaPoista
  2. Laitoin nimettömänä kun minun Google ja fese on vähän sotkettu tarkoituksella . Terv. Tiina Sallinen

    VastaaPoista